Europak on pitkäaikaisen kokemuksen omaava, UN-hyväksyttyjen muovipakkausten valmistaja. Jo yli 40 vuotta olemme toimittaneet asiakkaillemme erilaisia muovipakkauksia kotimaahan ja muualle Skandinaviaan sekä Baltian maihin. Meiltä löytyy kattava valikoima erilaisia UN-hyväksyttyjä pakkauksia moniin eri teollisuuden käyttötarkoituksiin, kaikille teollisuuden aloille.
Miksi valita UN-hyväksytty muovipakkaus
Suurimmalle osalle muovipakkauksiamme on myönnetty laaja, kansainvälinen, VAK-tarkastuslaitoksen hyväksymä UN-lupa. Lupa tarkoittaa, että UN-hyväksyttyä pakkausta, kuten muovikanisteria, voi käyttää monipuolisesti mm. vaarallisten aineiden pakkaamiseen ja kuljetukseen. Vaarallisia aineita ovat esimerkiksi erilaiset syövyttävät aineet, palavat nesteet sekä orgaaniset peroksidit. Vaarallisten aineiden pakkausten käyttöikä on useimmiten viisi vuotta valmistuspäivästä.
Esimerkiksi UN-hyväksytty muovipullo voidaan valmistaa tarpeen mukaan yksilöllisenä asiakasratkaisuna. Valmistamme pullot suoraan asiakkaamme mallista tai suunnittelemme toimialan vaatiman pulloratkaisun kustannustehokkaasti.
Jokainen tuotteemme läpäisee tiukat viranomaisvaatimukset. Tuotteemme testataan ja niiden laatu on jatkuvan valvonnan alla, aivan kuten säännökset edellyttävät.
Kierrätys ja pakkaussuunnittelu ovat ensisijaisen tärkeitä, kun halutaan vähentää muovijätettä
Käyttämämme muovi on kierrätettävää HD-polyeteeniä. Muovia voidaankin periaatteessa kierrättää lähes loputtomiin, jos se on oikeaoppisesti lajiteltu. Vaikka muovi kuuluu kiertoon eikä luontoon, noin 27,5 % suomalaisten kuluttamista muovipakkauksista kerätään oikeaoppisesti talteen. Muovin lajittelua ja kierrätystä voidaan siis yhä lisätä.
Europakilla olemme sitoutuneet suunnittelemaan tuotteet hyvin ja ekologiset näkökulmat huomioiden. Näin on mahdollista paitsi vähentää materiaalin tarvetta, myös lisätä tuotteen käyttöikää ja kierrätettävyyttä. Näin osaltamme edesautamme kestävää kehitystä – nyt ja huomenna.
Valmistettavat pakkauksemme täyttävät vaarallisten aineiden kuljetus- ja pakkausdirektiivien asettamat vaatimukset pakkausmateriaalien vähentämisestä sekä hyötykäytöstä. Jo kertaalleen käytettyä muovia käytetään uuden tuotteen raaka-aineena ja käyttökelvoton jätemuovi voidaan hyödyntää uutta energiaa tuotettaessa.
Vaaralliset aineet vaativat turvalliset, varmat ja laadukkaat pakkaukset
Kartoitamme mielellämme teollisuudenalanne tarpeet ja selvitämme, vaatiiko pakattava aineenne UN-hyväksytyn pakkauksen. Suuresta varastostamme saatte tuotteet useimpiin teollisuudenalanne tarpeisiin ja toimitamme tilauksenne nopeasti.
UN-hyväksytyt pakkaukset
Kaikilla 1,0 litran pulloillamme on elintarvikehyväksyntä ja lisäksi 1,0 l:n löytyy UN-hyväksyntä vaarallisille aineille. Värillisiin pulloihin saatavissa näköraita.
Pullo 011
Tuotenumero 011
Tilavuus 1 l
Korkeus 257mm
Leveys 81mm
Pituus 81mm
Kaula 28/32mm
UN-hyväksyntä: Kyllä
Elintarvikehyväksyntä: Kyllä
Suljin: 28/32mm kierretulppa, 28mm flip-top, 32mm sinettitulppa, 32mm turvasuljin
Pakkaus: 1192kpl/EUR-lava, 149kpl/kerros, kiristekalvo, pahvitarjotin 9kpl
Europak Oy:n tuoteportfolio on täydentynyt uusilla UN-hyväksytyillä muovipullo- sekä suljinvaihtoehdoilla kokoluokassa 1,0 l – 2,0 l.
Kaikilla 3 litran kanistereillamme on elintarvike- ja UN-hyväksyntä. Värillisiin kanistereihin saatavissa näköraita.
Kanisteri 031
Tuotenumero 031
Tilavuus 3 l
Korkeus 206mm
Leveys 126mm
Pituus 198mm
Kaula 40mm
Suljin: 40mm kierretulppa, 40mm sinettitulppa, 40mm turvasuljin, 40mm venttiilitulppa, 40mm sinettiturvasuljin
Pakkaus: 324kpl/EUR-lava, 36kpl/kerros, kiristekalvo, pahvitarjotin 10kpl
Kanisteri 037
Tuotenumero 037
Tilavuus 3 l
Korkeus 200mm
Leveys 129mm
Pituus 189mm
Kaula 40mm
Suljin: 40mm kierretulppa, 40mm sinettitulppa, 40mm turvasuljin, 40mm venttiilitulppa
Pakkaus: 324kpl/EUR-lava, 36kpl/kerros, kiristekalvo, pahvitarjotin 10kpl
Kanisteri 038
Tuotenumero 038
Tilavuus 3 l
Korkeus 200mm
Leveys 128mm
Pituus 189mm
Kaula 40mm
Suljin: 40mm kierretulppa, 40mm sinettitulppa, 40mm turvasuljin, 40mm venttiilitulppa
Pakkaus: 324kpl/EUR-lava, 36kpl/kerros, kiristekalvo, pahvitarjotin 10kpl
Kaikilla 4 litran kanistereillamme on elintarvike- ja UN-hyväksyntä. Värillisiin kanistereihin saatavissa näköraita.
Kanisteri 047
Tuotenumero 047
Tilavuus 4 l
Korkeus 254mm
Leveys 129mm
Pituus 189mm
Kaula 40mm
Suljin: 40mm kierretulppa, 40mm sinettitulppa, 40mm turvasuljin, 40mm venttiilitulppa
Pakkaus: 288kpl/EUR-lava, 36kpl/kerros, kiristekalvo, pahvitarjotin 9kpl
Kanisteri 048
Tuotenumero 048
Tilavuus 4 l
Korkeus 254mm
Leveys 128mm
Pituus 189mm
Kaula 40mm
Suljin: 40mm kierretulppa, 40mm sinettitulppa, 40mm turvasuljin, 40mm venttiilitulppa
Pakkaus: 288kpl/EUR-lava, 36kpl/kerros, kiristekalvo, pahvitarjotin 9kpl
Kaikilla 5 litran kanistereillamme on elintarvike- ja UN-hyväksyntä. Värillisiin kanistereihin saatavissa näköraita.
Kanisteri 052
Tuotenumero 052
Tilavuus 5 l
Korkeus 291mm
Leveys 123mm
Pituus 198mm
Kaula 40mm
Suljin: 40mm kierretulppa, 40mm sinettitulppa, 40mm turvasuljin, 40mm venttiilitulppa, 40mm sinettiturvasuljin
Pakkaus: 252kpl/EUR-lava, 36kpl/kerros, kiristekalvo, pahvitarjotin 8kpl
Kanisteri 057
Tuotenumero 057
Tilavuus 5 l
Korkeus 298mm
Leveys 129mm
Pituus 189mm
Kaula 40mm
Suljin: 40mm kierretulppa, 40mm sinettitulppa, 40mm turvasuljin, 40mm venttiilitulppa
Pakkaus: 252kpl/EUR-lava, 36kpl/kerros, kiristekalvo, pahvitarjotin 8kpl
Kanisteri 058
Tuotenumero 058
Tilavuus 5 l
Korkeus 300mm
Leveys 128mm
Pituus 189mm
Kaula 40mm
Suljin: 40mm kierretulppa, 40mm sinettitulppa, 40mm turvasuljin, 40mm venttiilitulppa
Pakkaus: 252kpl/EUR-lava, 36kpl/kerros, kiristekalvo, pahvitarjotin 8kpl
Kaikilla 10 litran kanistereillamme on elintarvike- ja UN-hyväksyntä. Värillisiin kanistereihin saatavissa näköraita.
Kanisteri 102
Tuotenumero 102
Tilavuus 10 l
Korkeus 335mm
Leveys 192mm
Pituus 226mm
Kaula 40mm
Suljin: 40mm kierretulppa, 40mm sinettitulppa, 40mm turvasuljin, 40mm venttiilitulppa
Pakkaus: 140kpl/EUR-lava, 20kpl/kerros, kiristekalvo, pahvitarjotin 1kpl
Kanisteri 106
Tuotenumero 106
Tilavuus 10 l
Korkeus 327mm
Leveys 188mm
Pituus 228mm
Kaula 40/61mm
Suljin: 40/61mm kierretulppa, 40/61mm sinettitulppa, 40mm turvasuljin, 40/61mm venttiilitulppa
Pakkaus: 140kpl/EUR-lava, 20kpl/kerros, kiristekalvo, pahvitarjotin 3kpl
Kanisteri 107
Tuotenumero 107
Tilavuus 10 l
Korkeus 327mm
Leveys 195mm
Pituus 228mm
Kaula 40mm
Suljin: 40mm kierretulppa, 40mm sinettitulppa, 40mm turvasuljin, 40mm venttiilitulppa
Pakkaus: 140kpl/EUR-lava, 20kpl/kerros, kiristekalvo, pahvitarjotin 3kpl
15 litran kanisterillamme on elintarvike- ja UN-hyväksyntä. Värillisiin kanistereihin saatavissa näköraita.
Kanisteri 154
Tuotenumero 154
Tilavuus 15 l
Korkeus 306mm
Leveys 240mm
Pituus 294mm
Kaula 61mm
Suljin: 61mm kierretulppa, 61mm sinettitulppa, 61mm venttiilitulppa
Pakkaus: 98kpl/EUR-lava, 14kpl/kerros, kiristekalvo
Kaikilla 20 litran kanistereillamme on elintarvike- ja UN-hyväksyntä. Värillisiin kanistereihin saatavissa näköraita.
Kanisteri 204
Tuotenumero 204
Tilavuus 20 l
Korkeus 380mm
Leveys 240mm
Pituus 294mm
Kaula 61mm
Suljin: 61mm kierretulppa, 61mm sinettitulppa, 61mm venttiilitulppa
Pakkaus: 70kpl/EUR-lava, 14kpl/kerros, kiristekalvo
Kanisteri 205
Tuotenumero 205
Tilavuus 20 l
Korkeus 390mm
Leveys 240mm
Pituus 294mm
Kaula 61mm
Suljin: 61mm kierretulppa, 61mm sinettitulppa, 61mm venttiilitulppa
Pakkaus: 70kpl/EUR-lava, 14kpl/kerros, kiristekalvo
Kaikilla 25 litran kanistereillamme on elintarvike- ja UN-hyväksyntä. Värillisiin kanistereihin saatavissa näköraita.
Kanisteri 254
Tuotenumero 254
Tilavuus 25 l
Korkeus 455mm
Leveys 240mm
Pituus 294mm
Kaula 61mm
Suljin: 61mm kierretulppa, 61mm sinettitulppa, 61mm venttiilitulppa
Pakkaus: 70kpl/EUR-lava, 14kpl/kerros, kiristekalvo
Kanisteri 255
Tuotenumero 255
Tilavuus 25 l
Korkeus 472mm
Leveys 240mm
Pituus 294mm
Kaula 61mm
Suljin: 61mm kierretulppa, 61mm sinettitulppa, 61mm venttiilitulppa
Pakkaus: 70kpl/EUR-lava, 14kpl/kerros, kiristekalvo
Kaikilla 30 litran kanistereillamme on elintarvike- ja UN-hyväksyntä. Värillisiin kanistereihin saatavissa näköraita.
Kanisteri 305
Tuotenumero 305
Tilavuus 30 l
Korkeus 476mm
Leveys 287mm
Pituus 316mm
Kaula 68/61mm
Suljin: 68mm sinettitulppa, 61mm kierretulppa, 61mm sinettitulppa ja 61mm venttiilitulppa
Pakkaus: 50kpl/EUR-lava, 10kpl/kerros, kiristekalvo
Kaikilla tynnyreillämme on elintarvike- ja UN-hyväksyntä. Tynnyrit ovat väriltään tummansinisiä.
Avokansitynnyri 300
Tuotenumero 300
Tilavuus 30l
Korkeus 520mm
Halkaisija 315mm
Täyttöaukko 250mm
Suljin: Avokansi, tiivisterengas, metallivanne
Pakkaus: 48kpl/FIN-lava, 8kpl/pussi
Avokansitynnyri 600
Tuotenumero 600
Tilavuus 60l
Korkeus 620mm
Halkaisija 400mm
Täyttöaukko 325mm
Suljin: Avokansi, tiivisterengas, metallivanne
Pakkaus: 18 kpl/EUR-lava
Avokansitynnyri 1200
Tuotenumero 1200
Tilavuus 120l
Korkeus 800mm
Halkaisija 496mm
Täyttöaukko 395mm
Suljin: Avokansi, tiivisterengas, metallivanne
Pakkaus: 10 kpl/FIN-lava
Avokansitynnyri 2200
Tuotenumero 2200
Tilavuus 220l
Korkeus 940mm
Halkaisija 588mm
Täyttöaukko 474mm
Suljin: Avokansi, tiivisterengas, metallivanne
Pakkaus: 8kpl/FIN-lava
L-ring tynnyri 2201
Tuotenumero 2201
Tilavuus 220l
Korkeus 935mm
Halkaisija 581mm
Täyttöaukko BCS
Suljin: BCS 70×6 / BCS 56×4
Pakkaus: 8 kpl/FIN-lava
Kanisteri 204
Tuotenumero 204
Tilavuus 20 l
Korkeus 380mm
Leveys 240mm
Pituus 294mm
Kaula 61mm
UN-hyväksyntä: Kyllä
Elintarvikehyväksyntä:Ei
Suljin: 61mm kierretulppa, lisävarusteena 61mm kaatonokka
Pakkaus: 70kpl/EUR-lava, kiristekalvo
Varastoväri musta
Kanisteri 305
Tuotenumero 305
Tilavuus 30 l
Korkeus 476mm
Leveys 287mm
Pituus 316mm
Kaula 61mm
Suljin: 61mm sinettitulppa
Pakkaus: 50kpl/EUR-lava, 10kpl/kerros, kiristekalvo
Comments are closed.